21. joulukuuta 2011

Joulua odotellessa

Joulu lähestyy kovaa vauhtia, eihän tässä oo enää kun pari päivää jäljellä. Lahjoja en oo oikein keksiny mitä haluisin, niin ajattelin jos sitä ehtis tässä perjantaina käydä katsomassa matkalaukkua matkalle. Samsonite merkkisen oon ajatellu hankkivani, vaikuttaa ainakin luotettavalta ja kauheesti on ihmiset suositellu kun oon netistä vähän yrittäny katsoa mielepiteitä. Mutta täytyy vielä sitten tosiaan kaupassa katsella muitakin vaihtoehtoja.

Kävin tässä kirjastossa myös pari päivää sitten lainaamassa muutaman Tokio-opas kirjan, joita tossa loman aikana vois lueskella. Mukaan tarttu muun muassa kauheasti kehuttu Tokio Passi ja vähän aikaa sitten julkastu Vuosi Japanissa. Tokion kartan nappasin myös mukaan, jota voi tarkastella jos sille päälle tulee. Pitäis alkaa Ninnun kanssa pikkuhiljaa suunnitteleen, että mitä kaikkea tahdotaan tehdä ja missä kaikkialla käydä, koska sellasta ei vielä olla mietitty kauheasti!

Ja jos joku sattu huomaan niin lisäsin tosiaan laskurin blogiin. Oli kyllä melkonen isku, kun näin että hieman yli 70 päivää enää, jotenkin en yhtään aatellu että olis niin vähän aikaa jäljellä. Mutta eihän tässä oo tosiaan kun Tammikuu ja Helmikuu välissä ja sitten se on menoa. Hirveästi olisi jotenkin tehtavää kun alkaa miettiä ja sitten ei tiedä mistä sitä oikein alottaisi.

Milla ★

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti