Eli aamulla herättiin 9 ja ei oltais millään jaksettu nousta ylös. Sillä välin kun Niina kävi suihkussa ja kattelin tv:tä toisella silmällä ja toisella surffailin netissä, niin sieltä alkokin yllättäen One piece.
Jotenkin meillä meni taas siihen hieman ennen 12 asti kunnes päästiin lähtemään. Käveltiin Koenjin asemalle ja oli kyllä tosi hiljasta kaikkialla. Noustiin junaan ja vaihettiin Nakanon asemalla toiseen, ja taas Shinjukun asemalla Yamanote-linjaan, koska tänään suunnitelmissa oli Harajuku. Oli muuten taas niin ruuhkajunia kaikki, että puristuksissa oltiin. Harajukuun päästiin ongelmitta ja lähdettiin siitä sitten kävelemään vaan jotain katua pitkin, paljastu että se oli Omotesando. Ja viimeinkin nähtiin oikeesti muitakin ulkomaalaisia, tätä ennen ei oltu nähty yhtään ja nyt niitä tuli vastaan melko paljon.
Käveltiin hetken matkaa jä käännyttiin toiselle kadulla, missä tuli vastaan Forever 21 liike ja siellä piipahdettiin ja katseltiin vaatteita, oli tosi paljon kaikkea söpöä. Jatkettiin sitten eteenpäin ja päädyttiin myös loppujen lopuks Takeshita doorille, mitä etsittiinkin. Ja ei että sitä tavaran määrää! Siis joka puolella hirveästi kaikkea, tuli sellanen oikein lamaantunu olo kun sitä tarjontaa pursus niin kaikkialta. Paljon söpöjä vaatteita, lolita vaatteita, koruja, rojuakin, ruokapaikkoja, crepes herkkuja, mitä täytyy kyllä niin maistaa joku kerta.
Seuraavan kerran kun mennään sinne, niin tiiän ainakin mitä ostan! Koska nyt en siis ostanu sieltä vielä mitään, mutta näin tosiaan viimein niitä sukkahousuja missä on tavallaan ylipolvenmustat sukat ja loppuosa jatkuu ihonvärisenä sukkiksina. Mikset tollasia oo vielä Suomessa? Lisäks kattelin vähän laukkuja ja niitäkin löyty vaikka kuinka paljon niin ihania. Täytyy vähän kattoo tota raha tilannetta, että mitä kaikkee sitä viittii ostaa.
Harajukussa kun kierreltiin päätettiin, että jos sitä menis johkin syömään ja päädyttiin yhteen kahvilaan Takeshita Doorilla. Tämän päivän ruoka oli tälläinen.
Riisia, kanaa, ja pari minsaa keitetty kanamunaa joka levis ihan täysin sen riisin päälle, kun sen kalvon rikko siittä, ja oli muuten ihan mahtavan hyvää. Lisäksi tosi hyvää 100% appelsiinimehua, mitä en olis tosin ostanu jos oisin tienny että siä olikin vettä tarjolla ilmatteeks.
Istuttiin hetki siinä ja lähdettiin takas kierteleen. Lopulta päätettiin, että jos mentäis nyt sitten samalla Yoyogi-puistoon. Käveltiin takasin asemalle ja aseman toisen puolelle, missä olikin heti Yoyogi-puiston sisäänkäynti.
Siinä sitten käveltiin ja huomattiin kartasta, että katos täällä onkin Meiji-temppeli. No vierailtiin siellä sitten samalla ja miten sattukin, että just sillon siellä oli menossa häät! Oli upeen näkönen morsian, sellanen perinteinen asu päällä ja häävieräitä myös jonkin verran siinä, monella oli kimono päällä. Aika paljon saivat huomiota muiltakin ihmisiltä ja paljon ihmiset otti hääparista kuvia.
Siinä hetken aikaa ihmeteltiin ja lähdettiin poies päin puistosta ja päätettiin mennä kattomaan, jos Harajukun kuulut Elvikset olis tanssimassa. No musiikkihan raikas jo sinne puiston porteille ja kun perille asti päästiin, niin siellähän ne tanssi ihan fiiliksissä.
No niinhän kävi, että eihän se nyt missää ollu ja alko näyttää vähän sellaselta alueelta ettei siellä mitään erityisempiä kauppoja ollu lainkaa. Ja miten sattukin, että just sillon tien toisella puolella oli taas kartta! Alko vähän naurattaa siinä vaiheessa. Tosin siittä kartasta ei ollu mitää hyötyä, koska siinä ei olu minkäänlaista palluraa että "olet tässä". No lähdettiin takasin asemalle päin ja todettiin, että katotaas nyt viä kerran, että missä meni vikaan. Sanoin viä että ihan varmaan tässä kävi nyt taas sillain niinkun sen keikkapaikan kanssa, että lähettiin just aseman väärältä puolelta ja just vastakkaisee suuntaa.
Päästiin sitten siihen paikkaa mistä oltiin lähdettykkin ja totesin, että käydäänkö nyt vielä kattoo tuolla aseman toisella puolella, että mitä siä on. Siinä sit käveltiin pikkusen eteenpäin ja huomattiin, että hei tossahan on toi iso risteys, minkä ylittää miljoonia ihmisiä päivässä (samainen paikka kun tuossa blogin kuvassa!). Samalla huomattiin, että Hachikon patsashan se siinä vieressä. Ja pikkusen kun mentiin eteenpäin niin eikös se Tower Recordsin jumalaton kyltti hehkunu siellä. Kyllä nauratti siinä vaiheessa, että ei oo totta. Kävi just samallalailla kun eilen.
Tower Recordsissa katteltiin taas levyjä ja nappasin mukaan yhden ilmaislehden, mikä multa viä puuttu. Lisäks otin vielä muutaman flaikun, mitä en muistaakseni Shinjukun TR nähny. Ylimmässä kerroksessa olikin myynnissä vaan pelkkiä kirjoja ja lehtiä ja siellä oli kaikkee aika mielenkiintosta kanssa. Ajattelin, että nyt kun kerta Shibuyassa ollaan niin käydään nyt samalla Book Offissa ja Mandarakessa, kun olin ne karttaankin merkannu. Kun lähdettiin poies TR niin siinä ulkona oli joku instore eventti, jonkun tyttöbändin, ja siinä oli miesyleisöä kerrakseen, ja ne oli niin fiiliksellä mukana. Se oli aika huvittavaa katottavaa :DD
Book Off löyty melko helposti ja sekin oli kyllä jumalattoman iso kauppa. Käytettyjä pelejä, levyjä, dvd:tä, kirjoja, mangaa kaikkee mahdollista hyllykaupalla kolmessa kerroksessa. Siinä sit vähän kattelin musiikki dvd:tä ja cd:tä, jos löytyis jotain mielenkiintosta. Harmitti hieman kun huomasin, että siellähän oli Jealkb:n Invade albumia normaali painosta ja b-limited edition painosta vaan noin 1500yenillä, eli ihan vitsin halvalla! Mutta tietty olisin halunnut just a-limited edition painoksen, missä olis tullu livekeikka dvd mukana, mutta eihän sitä tietty ollu hyllyssä. Toi b-painos kun multa jo löytyy ja normaalia painosta ei nyt vaan ole mitään järkeä enää ostaa.
Siinä sit kiertelin vielä ja kattelin, jos löytyis muilta bändeiltä mitään ja viimein bongasin Kagrra,:n albumit hyllystä. Ja arvatkaa loksahtiko leuka auki, kun huomasin että hyllyssä oli niiden San albumin limited edition painos ja vaan 1530yeniä! En vieläkään usko, että löysin ton levyn ja noin halvalla. Normaali painos löytyy kotoa jo, mutta limited edition painokset kelpaa aina! Mukana on isompi booklet ja lisäks kuva jokaisesta jäsenestä. Ja kaikki oli vielä ihan kun uudessa kunnossa. Vähänkö odotan, että sitä pääsee käymään muissa Book Off liikkeissä, kun niitä löytyy melko paljon täältä.
Tässä vaiheessa mun varpaat oli jo tosi kuolleet, koska jalat ei oo tottunu talven jälkeen taas tollasiin "kireisiin" kenkiin, kun koko talven on pitänyt sellasia löysempiä kenkiä, että mahtuu vaikka villasukka jalkaan. Mutta koska tiedettiin, että Mandarake on ihan tässä vieressä yritettiin sitä vielä löytää, mutta ei nähty mitään erikoisempaa kylttiiä joten todettiin, että mitä jos tullaan vaan huomenna uudestaan, kun tullaan joka tapauksessa Shibuyaan. No sitten lähdettiin asemalle päin käveleen ja eikös Ninnu todennu, että "hei Milla, mikäs toi on?" Ja siinähän se oli ehka 5m eteenpäin kun käveltiin. Koko kauppa oli jännästi varmaan joku 3 kerrosta maanalla, ainakin hiton monta rappusta sitä sai kävellä. Hyllyt pursus kaikkee anime/manga tavaraa ja oheistuotetta löyty ja peruukkia, nukkeja ja ihan kaikkee, jopa j-pop poikabändien niitä viuhkoja, missä on niiden naamat. Ninnu löysin itselleen Magic Knight Rayearth artbookin ja sinne kuulemma täytyy mennä takasin.
Viimein päästiin sitten lähtemään Shibuyan asemalla päin. Siinä matkalla sattu silmään Tsutayan kyltti ja hetken aikaa kun sitä siinä toistelin päässäni, muistin että hei, sehän on levykauppa kanssa! Totesin Niinalle että "tuolla täytyy käydä! Mutta mennään ennemmin huomenna, en jaksa kävellä enää yhtää". :DD
Siitä sitten Shibuyan asemalta puol kahdeksan aikoihin Shinjukuun ja vaihto toiseen junaan ja oltiin koenjissa siinä joskus ennen kaheksaa.
Shibuyan asemalta kuva.
Hiljakseen käveltiin Nekotalolle päin ja käytiin kaupassa ostamassa vähän iltapalaa. Ostettiin Niinan kanssa puoliks tällänen.
Toivon, että huomenna ei oo enää varpaat kipeet ja pystyy käveleen ihan hyvin. Aamusta mennään Shibuyaan ja sitten jos viitsitään suuntana olis varmaankin Roppongin visiitti. Täytyy kattoo vähän millanen sää on, kun on luvattu sadetta. Että jos hirvee kaatosade on niin ei varmaan ihan kauheasti seikkailla.
Tälläsiä juttuja tarttu mukaan siis tänään.
Milla ★
Ps. Tästä taitaa tulla vähän kun Millan blogi vaan, kun Niina taitaa kirjottaa sen omaan blogiinsa :DD
Nyyh... ;____; Pääsispä itekin!
VastaaPoistaOn se jännä juttu et jalat on aina ihan paskana matkoilla mut sit sen unohtaa aina seuraavana päivänä kunnes kipu iskee jälleen illalla! XD
Olisikohan ollu sama tyttöbändi!? XD
Anyways... Tuli mieleen, et ku te pyöritte noita käytettyjen levyjen kauppoja niin, jos muistat ja viitsit niin olis pyyntö mulla pienoinen. Olis sellanen indie visual kei bändi nimeltänsä SCISSOR, joka lopetti jo vuonna 2005 ja albmeita (esim. Number cut, Spider) on, no vähän vaikea löytää.. Mut jos bongaat niin ostaisitko mulle? ;^; En pakota mihinkään, mut ajattelin vaan jos osuu kohdalle. Maksan tietty takaisin! ;D Niin ja muista postittaa mulle se host poika sieltä! eheheheee
Pitäkää huomennakin hauskaa~
PS. Jos teil loppuu illalla tekeminen niin eikös se uusi Liar Game leffa tullu just teattereihin! XD
Okei, voin kattoo jos löytyy. Ja se on kirjotettu ihan noin kirjaimin? Käykö mikä tahansa albumi, että sulla ei oo niitä viä?
Poista:DDDD sillain erityisen paljon ei olla hosteja itseasiassa nähty. Vähän Shinjukussa kun se keikkapaikka oli vähän niinkun kun Kabukichoon alueelle.. XD Et siä niitä näky jonkin verran
Ihan SCISSOR ja kaikki käy ellei ny hinta oo liian suolainen... D: (osaat ehkä ite arvioida). Number cut:teja on sit kolme~ Mini-albumeita ja sinkkuja ovat poijjaat julkaisseet!
PoistaMut no voi höh... Kyl ne muutkin ikemenit sit kelpaa! hehe
Btw... Näyttää siltä et Ninnu on luokkakaverini Minnan tuttu! :D On pienet piirit meillä! XD
Tosi random kommentti, mutta!
VastaaPoista"näin tosiaan viimein niitä sukkahousuja missä on tavallaan ylipolvenmustat sukat ja loppuosa jatkuu ihonvärisenä sukkiksina. Mikset tollasia oo vielä Suomessa?"
Tollasia on Suomessa ollut jo ainakin viimesen vuoden ajan, ja aika paljonkin :D Käy vaikka ihan perus Lindexillä niin aina on monenlaista eri mallia. :)
Aijaa, enpäs oo huomannukkaa, mutta toisaalta en oo erityisemmin hakenutkaan :D Sokoksella oon nähnyt kyllä sen tapasia, mutta niissä meni niinkun sukkanauhat lisäks niin en halunnu niitä. Mutta kiitos tiedosta, täytyy käydä kattomassa! :>
Poista